love is a prick

Hei jälleen. Tällä kertaa saavuin virtuaalimaailmaan kertomaan raastavasta ihmissuhdeongelmastani. Ensinnäkin tiedoksi: olen ollut pitkäaikainen sinkku. Seurustelua ei oo elämässäni oikeastaan ollut nimeksikään. Yläasteella mulla eräs puolivakava (niin vakava ku yläasteikäisenä voi siis olla) vajaan vuoden juttu. Ensirakkaus oikeastaan joo. Yläasteaikojen jälkeen ei elämässäni sitten seurustelua näkynytkään. Sen jälkeiseen aikaan mahtuu ihastuksia, vanhan suolan janoamista, irtosuhteita, avoin suhde, fuck buddy ja kaikkea niiden väliltä. Joulukuussa asioihin kuitenkin tuli muutos.

Löysin itseni parisuhteesta. Se eteni aivan liian nopeasti. Viikko ensi näkemisestä ja BUM - olen jonkun tyttöystävä. Kun ajattelen, en tainnut ehtiä edes ihastumaan kyseiseen mieheen ennen kuin suhteemme jo alkoikin. Miksi oi miksi en sanonut, että odotetaan vielä ??

Nyt suhde on kestänyt reilun kuukauden. Tähän päivään mennessä ei ole näkynyt intohimoa (paitsi makuuhuoneen puolella), syvällisiä keskusteluja, ihastuksen tunnetta vatsanpohjassa, naurettavaa onnellisuutta tai vaaleanpunaisia taivasmaisemia. Ainoa tunne, mitä voin sanoa kokevani on aivan helvetinmoinen ahdistus.

Mulle olis normaalia, että oon taivaissa seurustellessani. Mikä mussa on vikana? Ja etenkin, mitä ihmettä oikein teen? Ystäväni on kertoneet, että tietty ahdistus suhteen alussa on vaan normaalia. Mistä mä tiedän onko tää mun ahdistus sellasta? Pitääkö mun vaan odottaa, että aika näyttää mitä tehdä? Ja kuinka kauan tätä ahdistusta pitää kestää, että voin todeta että tämä suhde ei tuu olemaan sellaista kuin seurustelulta odotan. 

Tunnen myös olevani hirveä akka näine ajatuksineni tälle kyseiselle miehelle. Se on yksi niistä hyvistä tyypeistä. Mukava. Komea ja hyväkuntoinen. Huumorintajut natsaa. Mutta ei se vaan tunnu mun mieheltä... Eniten häiritsee se, että me ei ikinä jutustella sellasia syvempiä juttuja tai muutenkaan mitään muuta kuin kylmiä faktoja. Teeskenteleminen tuntuu kauhealta. En haluais loukata ketään. Enkä pysty puhumaan tästä aiheesta sille, koska ei me puhuta mistään muustakaan. 

Ja pisteenä i:n päällä, aikaisemmin mainitsemani ensirakkaus kummittelee mielessäni jatkuvasti. Olemme olleet ystäviä nää vuodet ja meillä on ollut kaikennäköisiä säätöjä vuosien varrella. Ja jälleen kerran huomaan kaipaavani sitä ihmistä elämääni. Leikin tulella, sillä oon jutellut ensirakkauden kanssa taas enemmän kuin hetkeen. Mitä vittua mä oikein teen? 

Tällainen avautuminen siis tänään. Tuskinpa tulen kirjoittelemaan ennen kuin ahdistava tilanteeni muuttuu suuntaan tai toiseen. Myönnän, olen kamala tyttöystävä ja itsepetoksen uhri. Mutta en voi päästää ajatuksistani irti, sillä ansaitsen mielestäni niin täyden onnen kuin on vain mahdollista saavuttaa. Kuten jokainen muukin ansaitsee. Vittu elämä on vaikeaa. "Jos elämä ois helppoo, sä olisit pelkkä paskiainen."

15.11 ja elossa

Hei! Olen ollut hiljaa kauan. Kolmisen kuukautta näköjään. Pahoittelut siitä! Ja kiitos te sinnikkäät lukijat, jotka ootte hiljaisuudestani huolimatta täällä. Usein on käynyt mielessä tänne kirjoittaminen, mutta en ole yksinkertaisesti saanut puettua ajatuksia sanoiksi ja on tuntunut, että haluan tehdä jotain muuta. En kuitenkaan koskaan poistanut tätä, koska itseni tuntien tiesin että tulen vielä joskus tuntemaan kirjoittamisen paljon.

En edes yritä niputtaa kolmen kuukauden aikana ilmaantuneita ajatuksia... Tänään haluan kirjoittaa vain ja ainoastaan yhdestä asiasta. Viime viikkojen aikana olen ymmärtänyt, että tärkein asia (ainakin minun) elämässä on ystävyys. En voi korostaa sitä tarpeeksi. Ystävät lyövät kaiken muun laudalta. Jopa perheen, jopa tosi rakkauden. Kliseet ystävyydestä saattavat olla oikeassa: ne pysyvät aina, kun miehet tulevat ja menevät. Se on lohdullista. Vaikka parisuhteet menisivät mönkään, niin ystävyyssuhteet pysyvät. Ystävää ei hylätä heppoisista syistä ja suuretkin syyt usein ovat pientä ystävien rakkauden rinnalla. 

Jonkun ystävänä oleminen tarkoittaa sen vikojen, heikkouksien ja huonojen hetkien sietämistä. Suurimman osan ajasta se tarkoittaa kuitenkin ihanien hetkien jakamista, naurua, iloa ja maailman/elämän kokemista yhdessä. Itse annat ymmärtäväisyyttäsi, lempeyttäsi, hymysi, ajatuksiasi, vinkkejä elämään ja rakkautta. Ne on myös täysin samoja asioita, joita saat ystävältäsi. 

Ystävyyssuhteessa kaksi ihmistä kasvavat ja kehittyvät ystävyyden jatkuessa koko ajan, minkä vuoksi myös ystävyyssuhde muuttuu vuosien varrella. Se on fantastinen ajatus, että vuosienkin pituinen ystävyys tuo ja antaa kummallekin osapuolelle aina vaan jotakin uutta ja ihmeellistä. Itselläni on muutama sellainen ystävä, jotka olen tuntenut pienestä pitäen. Olemme kokeneet ja jakaneet käytännössä kaiken elämässämme, mutta koskaan ei ole tuntunut siltä, että tämä olisi tylsää. Sitä luulee tuntevansa toisen kaikin puolin, mutta yhtäkkiä se tekeekin jotain aivan ennen kuuulumatonta. On jännittävää seurata lähietäisyydeltä toisen ihmisen muuttumista. Onko muilla vastaavia pitkän ajan ystävyyssuhteita?

Uudemmat ystävät ovat siinä mielessä mahtavia, että ehkä ei tunne toista vielä niin läpikotaisesti, mutta syvemmälle päästessään huomaa pitävänsä ihmisestä vain enemmän ja enemmän. Jokaisella ihmisellä on erilainen käsitys ideaalista ystävyyssuhteesta.

Itselleni ihanteellista ystävyyttä on arkinen ajanvietto yhdessä välillä sitä jollakin erityisellä maustaen. Ystävän kanssa pelkkä päiväkävely, kahvilla käynti, darrasta kärsiminen, elokuvan katsominen, jutteleminen, vittuuntuneet päivät, autolla matkustaminen, jäätelön syöminen ja ruuanlaitto ovat erityisiä hetkiä. Välillä on ihanaa myös juhlistaa ystävyyttä jollakin tavallista suuremmalla tavalla. Itselleni ovat jääneet mieleen kotimaan- ja ulkomaanmatkat ystävien kanssa erityisen hienoina hetkinä. Ulkona syöminen, teatterissa käyminen, juhlien järjestäminen ja muut erityisemmät asiat kalenterissa eivät olisi lainkaan niin erityisiä yksin tehtynä.

Mukavaa syksyä teille ja ystävillenne. Laittakaa toki kynttilät palamaan, musiikki soimaan ja muistelkaa erityisiä hetkiänne. :)

humanity, please

Oon joutunut tässä viime aikoina kasvotuksin sellaisen ongelman kanssa kuin paska työilmapiiri. Ja etenkin naurettavan epäkypsä työnantaja, jonka työnjohtotekniikoissa ei ole läheskään mitään kehumista... Mikä oikeuttaa työnantajan kohtelemaan (kesä)työntekijöitään töykeästi?!? Mielestäni on turha odottaa innostuneita ja motivoituneita työntekijöitä, jos ei edes työnantaja yritä ylläpitää hyvää työilmapiiriä. 

Kesän aikana on kohdattu monenlaista. Yhdellä kolme viikkoa joka päivä putkeen töitä. Ei ihan vastaa lakeja, työehtosopimuksia saati työsopimusta. Toisella kymmenentuntinen työpäivä ilman taukoja, vaikka työsopimuksessa puhutaan kahdeksantuntisista työpäivistä ja lakisääteisistä tauoista. Oikeastaan yhdelläkään ei tässä työssä varmastikaan ole taukoja pidettynä.. Mielestäni työnantajan pitäisi olla se aktiivinen osapuoli, joka tekee työvuorolistat ja varmistaa, että hommat sujuu lakien ja sopimusten puitteissa. Monelle kesätyö on ensimmäinen työpaikka. Millainen kuva työelämästä jää jos jo heti kättelyssä huomaa, että mikään ei mene niin kuin pitäisi? Onko ylipäätään olemassa työpaikkaa, jossa noudatettaisiin työhön liittyviä lakeja, työehtosopimuksia ja työsopimuksia joka asiassa? 

 Eniten pöyristyttää työnantajan tapa kommunikoida alaisilleen. Tekstiviestit, jotka suorastaan pursuavat epäkypsiä kommentteja ja lapsenomaista vitutuksen purkamista. Työnantaja on mielestäni se henkilö, jonka tulisi käyttäytyä ASIALLISESTI ja hoitaa selvittelyt KOHTELIAASTI, oli kyse sitten minkälaisesta tilanteesta tahansa. Tämä kyseinen työnantaja kaipaisi vissiin oppikurssia nöyryydestä ja asiallisesta johtamisesta... Pari pointtia on selvästikin jäänyt ymmärtämättä. 

No, jos jotain on tänä kesänä oppinut niin ainakin sen, että omista oikeuksistaan tulee pitää kiinni ihan oikeasti. Samoin, jos ikinä löydän itseni työnantajan roolista, tiedän miten ainakaan ei tule käyttäytyä työntekijöitä kohtaan. Ja tähän yritykseen en ole toiste tulossa töihin, saati käyttämässä heidän palvelujaan. Elokuun päättyessä sanon kiitos ja näkemiin.  

Onko kellään muulla kokemuksia huonosta työilmapiiristä/työnantajasta/töiden puitteista? Olisi kiva kuulla! Samoin jos jollakin on kohdalle sattunut täydellisesti toimivat työolosuhteet, niin siitäkin olisi mukava kuulla. En haluaisi suhtautua pessimistisesti työpaikkoihin koko lopun elämääni!

hiljaisuus

Heipähei! Pahoittelen hiljaisuutta, joka on vallannut blogini väliaikaisesti. Olen tehnyt nämä päivät tasan kolmea asiaa: ollut matkalla töihin/töistä kotiin, ollut töissä ja ollut nukkumassa. Voin kertoa, että tuo pyhä kolminaisuus ei varsinaisesti pidä inspiraatiota kirjoittamiseen yllä.. Mutta onneksi kirjoittaminen on kuin pyörällä ajo, eli se lähtee rullaamaan, kun sitä pitkästä aikaa vain kokeilee.

Huijasin hieman. Töiden lisäksi kävin Tallinnan reissussa. Siitä riittäisi ajatus jos toinenkin jaettavaksi. Virohan on halvan viinan maa, mutta itse en ollut ymmärtänytkään mitä se tarkoittaa. Nyt olen muutamaa pointtia fiksumpi. Se tarkoittaa, että 

1) viina on todellakin naurettavan halpaa,

2) ihmiset ostavat sitä hillittömiä määriä,

3) viinakauppoja on joka nurkassa ja 

4) ilman halpaa viinaa Tallinnassa tuskin olisi sellaista määrää (suomalaisia) turisteja.

En oikein osaa muodostaa silti aiheesta mielipidettä kumpaankaan suuntaan. Toisaalta olin siellä itsekin rohmuamassa halpoja juomia, mutta toisaalta se oli jotenkin surullinen näky, kun ihmiset lastasivat älyttömiä määriä alkoholituotteita matkatavaroihinsa. Ja aika surettavaa sekin, että minkä vuoksi ihmiset matkustavat Tallinnaan. Se on kaunis kaupunki, mutta viina on ehkä vienyt itse kaupungin merkityksen... Vai mitäs mieltä ootte?

sanaton

Miksi kaikki kauheus kasautuu aina samaan ajankohtaan? Hiljaiseksi vetää viimeaikaiset maailman tapahtumat. Norjan tragedia satuttaa syvältä. Sanat eivät vain riitä kuvaamaan tätä valtavaa surua. Mitä onkaan niiden ihmisten suru, joiden läheiset menehtyivät saaren tapahtumissa. Rest in peace.

Amy Winehousen kuolema sai mut myös pysähtymään. Kyllähän niistä elämäntavoista osasi jo aavistaa, ettei nainen pitkää elämää tule nauttimaan. Mutta silti järkytyin. Olin ajatellut, että saisimme vielä nauttia lahjakkaan naisen uudesta musiikista.. Mutta ei. Valtava musikaalinen lahjakkuus on nyt poissa. Rest in peace.

Eilen illalla kuulin vielä yhden suru-uutisen lisää. Setäni oli menehtynyt. Tällaiseen on vaikea suhtautua, kun kyseessä ei ole mikään läheinen sukulainen, mutta kuitenkin sukulainen. Rest in peace.

always the summers are slippin away

Olen kärsinyt hiljaisuudesta kirjoittamisessa. Pahoitteluni! Hiljaisuuteen minut ajoivat perinteiset kesän puuhastelut, ajanvietto kera mielenkiintoisten ihmisten, energian vievät työpäivät ja myös ajatuksellinen tyhjyys. Mutta kuivuuden jälkeen tulevat tulvat. Eli nyt ajatuksia on niin paljon, että niistä on jo vaikeaa saada kokonaisuuksia. Yritetään.

Vuodenajat jakavat mielipiteitä. Kesäihmiset ovat kesäihmisiä henkeen ja vereen. Talvi-ihmiset taas tuntevat kuolevansa kesän kuumuudessa. Olen yllättynyt, siitä mitä jälleen olen havainnut itsestäni näin kesän jo lipuessa loppupuolta kohden. Olen niitä ihmisiä, jotka kovaan ääneen RAKASTAVAT KESÄÄ ja eivät voi sietää syksyn harmautta ja talven kylmyyttä. Mutta jälleen kerran huomaan jo odottavani iltaisin laskeutuvaa pimeyttä ja sitä, kun voi katsella myrskysäätä sisällä peittoon kääriytyneenä. Teekupponen lämmittää kädessä ja kynttilänvalo lepattaa. Niissä hetkissä on jotain voimakasta, ja on yllättävää, että sen tunteen muistaa niin vahvasti näin kesähelteilläkin.

Musiikinrakastajana odotan syksyssä ja talvessa myös sitä, että silloin musiikkikavalkadini valtaa aina hieman sävyltään synkemmät ja lyriikoiltaan vavisuttavammat artistit. Kesällä ei tee mieli synkistellä ja musiikkikin on lähes poikkeuksetta kepeää. Syksyllä on melkeinpä ihanaa kaivaa esiin ne albumit ja biisit, jotka ikään kuin syntyvät joka vuosi uudelleen.

Tulevana syksynä tiedän kuuntelevani erästä albumia aivan varmasti. Mirel Wagner on harvinainen suomalainen artisti, jonka musiikki on sellaista, johon en ole aiemmin törmännyt. Yksinkertaista, mutta niin paljon puhuvaa.

Mitkä artistit ja kappaleet ovat teillä aina kuuntelussa syksyllä&talvella?

good times

Arvatkaa, mikä on hienoa. Se tunne, kun tiedät, mitä olet tekemässä, mihin olet menossa ja oot vieläpä tyytyväinen siihen kaikkeen. Muhun iski sellainen tunne tänään. On kuin olisin kliseisesti löytänyt sisäisen rauhan. Ajatukseni ovat selkeitä ja mieli levollinen.

Tämä tunne saapui siitäkin huolimatta, että oon sattumalta päätynyt tähän tilanteeseen. Vuosi sitten pääsin sattumalta opiskelemaan ainetta, joka ei varsinaisesti kiinnostanut. Nyt en osaisi kuvitella itseäni muualle. Opiskelu on muuttunut koko ajan kiinnostavammaksi. Päädyin myös sattumalta asumaan kaupunkiin, joka ei kiinnostanut. Mutta oon nauttinut olostani täällä ja pidän kyseisestä kaupungista todella paljon.

weheartit

 Sattumalta sain myös täksi kesäksi työpaikan, jossa olen osoittanut olevani oikeasti hyvä. Sen vuoksi saattaa ensi kesällekin olla ainakin yksi varma työpaikka. Myös mahdottomilta tuntuneet unelmat alkavat saada piirteitä siitä, että niitä voisi realistisestikin toteuttaa. 

Kel' onni on, se onnen kätkeköön. Tästä ohjeesta huolimatta uskallan sanoa: OLEN ONNELLINEN. Toivottavasti lohtua tuo muillekin se, että onnellisuutta voi tuntea, vaikka päätyisikin odottamattomaan tilanteeseen ja kaikki ei menisikään suunnitelman mukaan.