sanaton

Miksi kaikki kauheus kasautuu aina samaan ajankohtaan? Hiljaiseksi vetää viimeaikaiset maailman tapahtumat. Norjan tragedia satuttaa syvältä. Sanat eivät vain riitä kuvaamaan tätä valtavaa surua. Mitä onkaan niiden ihmisten suru, joiden läheiset menehtyivät saaren tapahtumissa. Rest in peace.

Amy Winehousen kuolema sai mut myös pysähtymään. Kyllähän niistä elämäntavoista osasi jo aavistaa, ettei nainen pitkää elämää tule nauttimaan. Mutta silti järkytyin. Olin ajatellut, että saisimme vielä nauttia lahjakkaan naisen uudesta musiikista.. Mutta ei. Valtava musikaalinen lahjakkuus on nyt poissa. Rest in peace.

Eilen illalla kuulin vielä yhden suru-uutisen lisää. Setäni oli menehtynyt. Tällaiseen on vaikea suhtautua, kun kyseessä ei ole mikään läheinen sukulainen, mutta kuitenkin sukulainen. Rest in peace.

always the summers are slippin away

Olen kärsinyt hiljaisuudesta kirjoittamisessa. Pahoitteluni! Hiljaisuuteen minut ajoivat perinteiset kesän puuhastelut, ajanvietto kera mielenkiintoisten ihmisten, energian vievät työpäivät ja myös ajatuksellinen tyhjyys. Mutta kuivuuden jälkeen tulevat tulvat. Eli nyt ajatuksia on niin paljon, että niistä on jo vaikeaa saada kokonaisuuksia. Yritetään.

Vuodenajat jakavat mielipiteitä. Kesäihmiset ovat kesäihmisiä henkeen ja vereen. Talvi-ihmiset taas tuntevat kuolevansa kesän kuumuudessa. Olen yllättynyt, siitä mitä jälleen olen havainnut itsestäni näin kesän jo lipuessa loppupuolta kohden. Olen niitä ihmisiä, jotka kovaan ääneen RAKASTAVAT KESÄÄ ja eivät voi sietää syksyn harmautta ja talven kylmyyttä. Mutta jälleen kerran huomaan jo odottavani iltaisin laskeutuvaa pimeyttä ja sitä, kun voi katsella myrskysäätä sisällä peittoon kääriytyneenä. Teekupponen lämmittää kädessä ja kynttilänvalo lepattaa. Niissä hetkissä on jotain voimakasta, ja on yllättävää, että sen tunteen muistaa niin vahvasti näin kesähelteilläkin.

Musiikinrakastajana odotan syksyssä ja talvessa myös sitä, että silloin musiikkikavalkadini valtaa aina hieman sävyltään synkemmät ja lyriikoiltaan vavisuttavammat artistit. Kesällä ei tee mieli synkistellä ja musiikkikin on lähes poikkeuksetta kepeää. Syksyllä on melkeinpä ihanaa kaivaa esiin ne albumit ja biisit, jotka ikään kuin syntyvät joka vuosi uudelleen.

Tulevana syksynä tiedän kuuntelevani erästä albumia aivan varmasti. Mirel Wagner on harvinainen suomalainen artisti, jonka musiikki on sellaista, johon en ole aiemmin törmännyt. Yksinkertaista, mutta niin paljon puhuvaa.

Mitkä artistit ja kappaleet ovat teillä aina kuuntelussa syksyllä&talvella?

good times

Arvatkaa, mikä on hienoa. Se tunne, kun tiedät, mitä olet tekemässä, mihin olet menossa ja oot vieläpä tyytyväinen siihen kaikkeen. Muhun iski sellainen tunne tänään. On kuin olisin kliseisesti löytänyt sisäisen rauhan. Ajatukseni ovat selkeitä ja mieli levollinen.

Tämä tunne saapui siitäkin huolimatta, että oon sattumalta päätynyt tähän tilanteeseen. Vuosi sitten pääsin sattumalta opiskelemaan ainetta, joka ei varsinaisesti kiinnostanut. Nyt en osaisi kuvitella itseäni muualle. Opiskelu on muuttunut koko ajan kiinnostavammaksi. Päädyin myös sattumalta asumaan kaupunkiin, joka ei kiinnostanut. Mutta oon nauttinut olostani täällä ja pidän kyseisestä kaupungista todella paljon.

weheartit

 Sattumalta sain myös täksi kesäksi työpaikan, jossa olen osoittanut olevani oikeasti hyvä. Sen vuoksi saattaa ensi kesällekin olla ainakin yksi varma työpaikka. Myös mahdottomilta tuntuneet unelmat alkavat saada piirteitä siitä, että niitä voisi realistisestikin toteuttaa. 

Kel' onni on, se onnen kätkeköön. Tästä ohjeesta huolimatta uskallan sanoa: OLEN ONNELLINEN. Toivottavasti lohtua tuo muillekin se, että onnellisuutta voi tuntea, vaikka päätyisikin odottamattomaan tilanteeseen ja kaikki ei menisikään suunnitelman mukaan.

times like these

Jos suloinen poika kysyy "annatko halin?" antaisitko? Todistin viikonloppuna, että multa ainakin irtoisi. Jatkokysymys "annatko pusun?" ei myöskään tehnyt tiukkaa. Kysymyksen kuultuani ainoa ajatus päässäni oli, että perkele mikäs siinä. 

Saatoin olla altis näille kysymyksille hetkellisen yksinäisyyteni vuoksi. Kaverini oli lähtenyt mukavan miehen matkaan. Itse pakenin päätymästä mihinkään tilanteeseen sen mukavan miehen hirveän kaverin kanssa. Hirveä mies oli sarjaa liian lähentelevä, liian kännissä, liian epätoivoinen, liian lipevä ja aivan helvetin järkyttävä näky. Edes olet kaupungin kaunein nainen - kommentit eivät herättäneet yhtään positiivista mielikuvaa tyypistä. 

Pakoretkeni vuoksi päädyin pussailuhetkeen aivan randomin nuoren miehen kanssa. Heikkoutta? Sisäisen huorani ilmestyminen? Vai ainoastaan helvetin hauskaa ja piristävää? Sanoisin, että jälkimmäisin vaihtoehto on lähinnä totuutta. En puolustaakseni mielikuvaa minusta, vaan siltä se vain tuntui.

love and happiness

Missä ovat timantit suomalaisten perusjannujen joukossa? Olin eilen illalla kuuntelemassa erästä bändiä, jonka laulaja oli brittiläinen. Se karisma! Ja seksikkään käheä ääni... Sellaisia ei Suomesta löydy, vaikka kuinka selvittiin talvisodasta.

Yritän kokoajan ajatella, että tää on helvetti sitä kesää nyt! Suorastaan mahtavia kesäpäiviä edessä ja takana. Muistakaa elää hetkessä muutkin suomalaisen kesän nautiskelijat. Mistä saatte täydellisen kesätunnelman? Itse sanoisin tällä hetkellä, että kaunis ja lämmin kesäilta, mukavat kesäkuteet, ulkoilmaterassi, letkeä coverbändi ja nautittava seura takaavat täydellisyyden. Mutta kyllä kävelyhetki jäätelö kädessäkin menettelee.

Leppoisaa päivänjatkoa!

miljoona miljoona miljoona euroa

Raha aiheuttaa mussa vihan leimahduksen. Se aiheuttaa ihmisille turhia ongelmia, eriarvoistaa väkeä ja saa ihmiset käyttäytymään typerästi. Ja nyt aion haasteen innoittamana pohdiskella, mitä tekisin jos saisin loputtomasti rahaa. Ajatus on absurdi. Oon koko parin vuosikymmenen mittaisen elämäni aikana tottunut siihen, että rahasta on pulaa. Joka helvetin päivä. Jo palkkapäivänäkin siitä on pulaa. Oon lahjakas tuhlaamaan (tai tuloni sattuvat olemaan surkeat...). Se asenteestani rahaa kohtaan.

Ilman rahaa ei pärjää, se on karu totuus. Yksin asuessani tarkkailen päivittäin rahankäyttöäni. Vuoden sisällä on ollut lukemattomia öitä, jolloin oon kärsinyt univaikeuksista rahaongelmien vuoksi. Ylpeyteni on myös estänyt mua pyytämästä kotoa rahaa, koska tiedän, että ei sielläkään sitä ylimääräistä ole. 

Siispä, jos sitä rahaa olisikin. Mitäkö tekisin? Aloittaisin varmasti käynnillä lähikaupassani. Täyttäisin jääkaapin niillä ruuilla, joista tavallisesti vain unelmoin kauppakäynneilläni. Juustoja, eksoottisia hedelmiä, mausteita, kalaa, sitä kallista tuoremehua halvan sijaan, sitä parhaimman makuista kinkkua halvan sijaan ja iso pussukka irtokarkkeja. 

Siirtäisin muhkean summan rahaa äidille, isälle ja sisaruksille. Ja niille kavereille, joiden tiedän myös olevan rahapulassa aika ajoin. Oikeastaan äidin voisin palkita äitinäni olemisesta yhteisellä lomamatkalla, uudella autolla ja uudella kodilla. Isän auttaisin ylös pulasta. Rakastan teitä ja mikään rahasumma tai lahja ei riitä kuvaamaan sitä...

Itseni tuntien toimisin myös "itsekkäästi" tai paremmin ilmaistuna itseäni palkiten. Pistäisin rahaa palamaan vaate- ja kenkäputiikkeihin. Levykauppoja unohtamatta. Kliseisesti lahjoittaisin rahaa myös hyvään tarkoitukseen. Kehitysmaiden avuksi, suomalaiselle vanhustenhuollolle ja nuorisotoiminnalle.

Kaiken tämän jälkeen mulla olisi edelleen loputon määrä rahaa. On kaksi vaihtoehtoa, miten jatkaisin eteenpäin. Joko eläisin samoin kuin olen elänyt tähänkin asti, käymällä koulua, asumalla pikku yksiössäni ja tekemällä niitä arkisia asioita, joita aina ennenkin olen tehnyt. Tosin ei tarvitsisi hillitä ostoksia ihan niin paljon, tai kieltäytyä rahan vuoksi mistään houkuttelevasta. Toinen vaihtoehto on, että jättäisin tämänhetkisen elämäni ja lähtisin reissuun. Pakkaisin olennaiset, ottaisin lentolipun minne-ikinä-haluaisinkaan, ostaisin eri kieliset sanakirjat ja lähtisin tutkimaan maailmaa.

[kuvat: weheartit]

it leads to nothin'

Mitäs helvettiä tämä on, kärsin jatkuvasti varpaassani pyörivästä suonenvedosta? Kellään vinkkejä miten tän paskan sais loppumaan!!??

No tää ei sentään ihan ollut ainoa asiani, vaikka ei sovi kyllä väheksyä varpaiden suonenvetoa. Jos yhtäkkisesti kuolen, niin tiedätte, mitkä oli mun ensioireet... Ajattelin huvikseni hölistä tänne tajunnanvirtatekniikalla, kun odottelen, että kello näyttäisi oikeata aikaa lähteä kohti keskustaa tapaamaan ihmisiä.

Ostin eilen paljon post-itteja. Niihin voi kuulemma addiktoitua, ja tässä vuorokauden sisällä oonkin jo bongannut täyteen kirjoiteltuja post-itteja mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mietin vain miltä post-it-tapetoidulta romuläjältä tää kämppä näyttää viikon päästä. 

 

Post-itit on varmaan tarkoitettu johonkin oikeasti hyödylliseen, mutta voihan niiden avulla nyt vähän luovuuttakin päästää valloilleen! Voisin ottaa niihin myös sellaisen amerikkalaisen teeman, että pitää mainita kaikki mahdolliset asiat, joita Ei saa tehdä. Mikrossani onkin jo yksi sellainen! [vaikka en omista kissaa. mut voisin omistaa. ja voisin laittaa sen mikroon. vaikka en laita. mutta voISIn. huomioikaa se.]

 

Jaahas, nyt kello on sopivasti lähdölle. 17:25 siis! Ajastan tän vähän myöhäisemmälle ajankohdalle, ettette huku postaustulvaan. Mutta minkäs sille voi kun kirjoittamisen halu voittaa laaduttoman tekstin suodattamisen? Hienoa huomata, että blogini (ja kirjoittaja itsekin) vasta kokeilee siipiään, niin olen jo saanut lukijoita. Lämmin tunne sydämessä, ootte tervetulleita! Kommentoikaa rohkeasti. Ciao!

syntyny rellestää

Eilen olin ystävättären kanssa baarissa, laittautuneena ja kaikkea. En edes muista, koska viimeksi olisin pakkeloinut naaman, kihartanut hiuksia, kiskonut korkkarit jalkaan ja mennyt baariin, josta löytyy tanssilattia. Musta on tullut ehkä vähän vanha jo sellaiseen.. Viihdyn nykyään paljon mieluummin paikoissa, joissa voi istua ja käydä keskustelua ilman tarkentavia "MITÄ SÄ SANOIT?" - huutoja ja sitä taustalla soivaa listahittien remix - kaaosta. Eilinen ilta oli kuin paluu niihin aikoihin, kun menin juuri ja juuri täysi-ikäisenä passilla baariin sisään. Paitsi, että näkökulma siihen touhuun on hieman muuttunut.

Välillä on pirun hauskaa vallata tanssilattia kunnon ketkutuksella, vetää ylihinnoiteltuja ja lähes alkoholittomia drinkkejä naamariin ja puhua muiden tuubassa olevien ihmisten kanssa huuhaata. Olihan se eilenkin oikeasti  hauskaa. Mutta ne ihmiset. Tai oikeastaan, ne epävarmat nuoret selvästi saalistamassa olevat pojat. Voi voi voi, tulee melkein äidillinen tunne niitä seuraillessa. Kuka on sanonut niille, että kannattaa heittää sellaisia mukamas mysteerisiä katseita? Anteeks vaan, mutta ei kovin toimiva iskutapa. Jos ei oo munaa tulla ees itse puhumaan, niin miten voi realistisesti kuvitella että yhden salaperäisen katseen voimalla tyttö saapuu herran seuraan? Eih, myötähäpeän tunne on välillä suunnaton.

Eilen keskustelin erään pari vuotta nuoremman, selvästikin tietokoneisiin suuntautuneen pojan kanssa. Se raukka oli niin hermostunut, että melkeen nauratti. Hiukan itsevarmuutta kehiin hei! Oli se silti harvinaisen laadukasta juttuseuraa, se ei sentään lähestynyt tyttöä sillä perus suoraan perseelle - tyylillä. 

Bilettämisessä on puolensa.. Näin the day after - tunnelmissa huonot puolet vain korostuu. Oliko eilisilta sen arvoista, että käytin rahojani juomiseen taas suunniteltua enemmän, hankin tälle päivälle mukavan heiveröisen olotilan ja käyttäydyin julkisella paikalla niin viehkeästi kuin kuuden drinkin jälkeen yleensä käyttäydytään?

Oli mulla ainakin hauskaa. Hyvät naurut eilen korvaa tän päivän katumiset. Ja maistuhan se tequilakin pitkästä aikaa ihan ookoolta.

Rentouttavaa torstaita teille! Itse kömmin peiton alle vapisemaan..
 

15th dream

Aamukahvi nautittuna Deep Purplen sulosointujen sävyttämänä on mielestäni lähes täydellinen tapa aloittaa tämä keskiviikko. Täydellisyyden olis kruunannut postiluukusta tipahtava ulkomaankirje, mutta tänään sieltä tipahti pelkkä saastainen Lidl-mainos. Miks niitä helvetin lehtisiä pitää tulla neljä kertaa viikossa? Toisaalta ei mulla oo varaa valittaa, itsepähän en ole laittanut oveeni ei ilmaisjakelua-lappua. Siihen olisi kyllä aihetta, kun lähinnä alkaa vituttaa turhat pöydille kasaantuvat mainoslehtiset.

Kirjoittaako joku muu vielä kirjeitä nykypäivänä? Se on kai hiljalleen kuoleva harrastus.. Mutta siitä huolimatta rakastan sitä. On uskomattoman jännittävää kirjoitella kirjeitä periaatteessa tuntemattomien ihmisten kanssa. Sitten heistä tulee kirje kirjeeltä tutumpia, ja kohta sitä voi kutsua jo jonkin laiseksi ystävyydeksi. Eritoten tykkään kirjoitella eri maissa asuvien ihmisten kanssa. Mikään ei ole niin palkitsevaa, kuin oppia vieraasta ihmisestä ja kulttuurista kirjeitse. Suosittelen kaikille! Joskus kirjeiden kirjoittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Erityisesti kiireisinä ja stressaavina aikoina. Silloin yleensä jätän kirjeen rauhaan, ja odotan ajatuksieni edistymistä viikon tai pari. Sen jälkeen on jälleen helppo jatkaa kirjeeseen vastailua.

weheartit

Jotkut kirjeiden kirjoittajat ovat uskomattoman tylsiä.. Heille olen tylysti jättänyt hyvästit. Mitä järkeä on kirjeissä, joissa et anna itsestäsi muuta kuin mitä olen tänään tehnyt - paskaa? Voihan sekin olla jännittävää, mutta come on, viisi samanlaista kirjettä peräkkäin. Ei kiitos! Mua kiinnostaa paljon enemmän ihmisen ajatukset. Onnekseni olen löytänytkin muutaman kultakimpaleen, joiden kanssa kirjoittelen jatkuvasti. 

weheartit

Se voi olla myös hyvin avartavaa kirjoittaa omista ongelmistaan periaatteessa ulkopuoliselle henkilölle. Monesti olen saanut kirjeystäviltäni aivan uutta näkökulmaa asioihin, ja ongelmat ovat voineet jopa ratketa sen avulla. Samoin olen vastaavasti antanut uutta näkökulmaa heille.. Kirjeitä on myöskin paljon hauskempi kirjoittaa, kuin sähköposteja. Kirjeissä näkyy käsiala, ja siinä ikään kuin muodostaa ihmisestä paremmin kuvan. Saan ja lähetän myös kirjeiden mukana usein kuvia, postikortteja tai pieniä esineitä. Ne ovat mulle kuin aarteita!

weheartit

Löytyykö muita kirjeiden kirjoitteluun hairahtuneita? Jos kiinnostaa esimerkiksi ulkomailta kirjeystävän hankkiminen, kannattaa liittyä IPF:n eli International Pen Friendsiin. Se maksaa, muistaakseni parikymppiä, mutta minulle on ainakin ollut joka sentin arvoinen investointi. Sieltä saa listan osoitteita, ja sun osoite annetaan myös parille kymmenelle henkilölle vastaavassa listassa. Itse olen kirjoittanut vasta ehkä puolelle listassa olevista henkilöistä, ja takaisin oon saanut muutamalta vastauksia. Ne jotka vastaa, on useimmiten tosissaan, eikä vain hetken huumassa. Oon myös saanut niiltä useita kirjeitä, joille mun osoite on annettu. Sieltäkin on löytynyt pari kultakimpaletta. Hienointa on, että kirjoittajat ovat oikeasti eri puolilta maapalloa. Minulla on kirjeystäviä niin Australiasta, Pariisista, Japanista, Saksasta kuin Briteistäkin.

Kirjeiden havinaa teille ja rentouttavaa keskiviikkoa!

who is it?

Heipähei!

Tästä se alkaa siis. Tähän blogiin ajattelin puheripuloida parhaaksi näkemälläni tavalla, sensuroimatta ja raakana. Asioiden kaunistelu on ei vain helvetin turhaa vaan myös ihmisen aitoutta asteittain kadottavaa toimintaa. Toivon, että saisin aikaan keskustelua aiheesta kuin aiheesta, joten lukija, ethän epäile kommentoi-nappulan kohdalla! Koska kyseessä on blogin ensimmäinen teksti, olisi varmaan aiheellista paljastaa joitakin faktoja tekstiä naputtelevasta neidistä. 

Olen parikymppinen ja asustelen tällä hetkellä yksinäni pikkuruisessa yksiössä eräässä kaupungissa. Opiskelen joka vuosi aina syksystä kesän korville. Sitä on tullut harrastettua viimeiset kolmetoista vuotta monipuolisin tuloksin. Ja sitä tulen harjoittamaan tulevaisuudessakin vielä monen monta vuotta. Enkä ole laisinkaan katkera, vaan mieluummin opiskelen pitkään kunnes Tiedän, kuin päädyn työhön, jossa en nauti olostani.

Intohimoa tunnen muun muassa musiikkia, ystäviä, kesää, ruokaa, perhettäni, elokuvia, juhlimista, miehiä, nauramista, kirjoittamista, matkustelua, ihastumista, juustoja, muotia, tekstailua, läpänheittoa ja kynsilakkoja kohtaan. Vaikka rakastan muotia ja siitä keskustelua, tähän blogiin en ajatellut päästää yhtään pärstäkuvaani. Haluan pitää tämän niin sanottuna asiantäyteisempänä blogina, enkä kuvagalleriana. 

 

Musiikkimaustani haluan sanoa pari sanaa lisää, sillä musiikki on mulle kuin hengitystä. Rakastan klassikoita, Lady Gagaa, listahittejä, kasarisoundeja ja tunteikkaita tulkitsijoita. Voi olla, että musiikkimakuni pääsee täällä tavalla tai toisella valloilleen.

Rakastan elämää ja sen elämistä. Paskimmissakin tilanteissa on aina puolensa, ja oon ehdottomasti sitä mieltä et elämä pitää elää täysillä. Kerran täällä vain ollaan ja life is too short. Noihin kliseihin uskon sataprosenttisesti. Tiedostan erittäin hyvin eläväni elämäni parasta aikaa. Oon aikuinen, mutta silti nuori. Koko mun elämä on mun käsissä. En oo velvollinen vielä kenellekään muulle. Voin tehdä sillä mitä haluan! Se tunne on mahtava, mutta myös pelottava. Ja äärimmäisen lohdullinen. Jos mokaa, peli ei oo silti pelattu.

Tämä riittänee tällä kertaa. Pysykää kuulolla!

[KAIKKI KUVAT WEHEARTIT.COM]