keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

15th dream

Aamukahvi nautittuna Deep Purplen sulosointujen sävyttämänä on mielestäni lähes täydellinen tapa aloittaa tämä keskiviikko. Täydellisyyden olis kruunannut postiluukusta tipahtava ulkomaankirje, mutta tänään sieltä tipahti pelkkä saastainen Lidl-mainos. Miks niitä helvetin lehtisiä pitää tulla neljä kertaa viikossa? Toisaalta ei mulla oo varaa valittaa, itsepähän en ole laittanut oveeni ei ilmaisjakelua-lappua. Siihen olisi kyllä aihetta, kun lähinnä alkaa vituttaa turhat pöydille kasaantuvat mainoslehtiset.


Kirjoittaako joku muu vielä kirjeitä nykypäivänä? Se on kai hiljalleen kuoleva harrastus.. Mutta siitä huolimatta rakastan sitä. On uskomattoman jännittävää kirjoitella kirjeitä periaatteessa tuntemattomien ihmisten kanssa. Sitten heistä tulee kirje kirjeeltä tutumpia, ja kohta sitä voi kutsua jo jonkin laiseksi ystävyydeksi. Eritoten tykkään kirjoitella eri maissa asuvien ihmisten kanssa. Mikään ei ole niin palkitsevaa, kuin oppia vieraasta ihmisestä ja kulttuurista kirjeitse. Suosittelen kaikille! Joskus kirjeiden kirjoittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Erityisesti kiireisinä ja stressaavina aikoina. Silloin yleensä jätän kirjeen rauhaan, ja odotan ajatuksieni edistymistä viikon tai pari. Sen jälkeen on jälleen helppo jatkaa kirjeeseen vastailua.

weheartit

Jotkut kirjeiden kirjoittajat ovat uskomattoman tylsiä.. Heille olen tylysti jättänyt hyvästit. Mitä järkeä on kirjeissä, joissa et anna itsestäsi muuta kuin mitä olen tänään tehnyt - paskaa? Voihan sekin olla jännittävää, mutta come on, viisi samanlaista kirjettä peräkkäin. Ei kiitos! Mua kiinnostaa paljon enemmän ihmisen ajatukset. Onnekseni olen löytänytkin muutaman kultakimpaleen, joiden kanssa kirjoittelen jatkuvasti. 

weheartit

Se voi olla myös hyvin avartavaa kirjoittaa omista ongelmistaan periaatteessa ulkopuoliselle henkilölle. Monesti olen saanut kirjeystäviltäni aivan uutta näkökulmaa asioihin, ja ongelmat ovat voineet jopa ratketa sen avulla. Samoin olen vastaavasti antanut uutta näkökulmaa heille.. Kirjeitä on myöskin paljon hauskempi kirjoittaa, kuin sähköposteja. Kirjeissä näkyy käsiala, ja siinä ikään kuin muodostaa ihmisestä paremmin kuvan. Saan ja lähetän myös kirjeiden mukana usein kuvia, postikortteja tai pieniä esineitä. Ne ovat mulle kuin aarteita!

weheartit

Löytyykö muita kirjeiden kirjoitteluun hairahtuneita? Jos kiinnostaa esimerkiksi ulkomailta kirjeystävän hankkiminen, kannattaa liittyä IPF:n eli International Pen Friendsiin. Se maksaa, muistaakseni parikymppiä, mutta minulle on ainakin ollut joka sentin arvoinen investointi. Sieltä saa listan osoitteita, ja sun osoite annetaan myös parille kymmenelle henkilölle vastaavassa listassa. Itse olen kirjoittanut vasta ehkä puolelle listassa olevista henkilöistä, ja takaisin oon saanut muutamalta vastauksia. Ne jotka vastaa, on useimmiten tosissaan, eikä vain hetken huumassa. Oon myös saanut niiltä useita kirjeitä, joille mun osoite on annettu. Sieltäkin on löytynyt pari kultakimpaletta. Hienointa on, että kirjoittajat ovat oikeasti eri puolilta maapalloa. Minulla on kirjeystäviä niin Australiasta, Pariisista, Japanista, Saksasta kuin Briteistäkin.

Kirjeiden havinaa teille ja rentouttavaa keskiviikkoa!

5 kommenttia:

  1. Kirjotat tosi kivalla tavalla! :)

    VastaaPoista
  2. Sulla tuntuu teksti sujuvan kivasti, ja kuviakin riittävästi(: Oman maun mukaan laittaisin ulkoasun vähän vaaleammaksi. Kuvat voisi laittaa suureksi, niin parantais paljon tätä blogia, vaikka tää kokonaisuudessaan on kivanolonen blogi!(:

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että joku jaksaa vielä liputtaa etanapostin puolesta! Joitakin vuosia sitten minä en olis voinut kuvitellakaan pitäväni kehenkään yhteyttä sähköpostilla, nyt taas oikeiden kirjeiden kirjoittelu on jäänyt... Pitäisi varmaan etsiä ihan oikee kirjeystävä, taas kerran, koska rakastan kirjeitten kirjottelua!

    VastaaPoista
  4. sini - Kiitos kommenteista! :--)

    Elina - Joo, se kirjoittelukin menee välillä kausiluontoisesti. Mut kun sen löytää uudelleen, niin on se vaan niin kivaa! Onnea etsintään (:

    VastaaPoista