torstai 21. heinäkuuta 2011

always the summers are slippin away

Olen kärsinyt hiljaisuudesta kirjoittamisessa. Pahoitteluni! Hiljaisuuteen minut ajoivat perinteiset kesän puuhastelut, ajanvietto kera mielenkiintoisten ihmisten, energian vievät työpäivät ja myös ajatuksellinen tyhjyys. Mutta kuivuuden jälkeen tulevat tulvat. Eli nyt ajatuksia on niin paljon, että niistä on jo vaikeaa saada kokonaisuuksia. Yritetään.

Vuodenajat jakavat mielipiteitä. Kesäihmiset ovat kesäihmisiä henkeen ja vereen. Talvi-ihmiset taas tuntevat kuolevansa kesän kuumuudessa. Olen yllättynyt, siitä mitä jälleen olen havainnut itsestäni näin kesän jo lipuessa loppupuolta kohden. Olen niitä ihmisiä, jotka kovaan ääneen RAKASTAVAT KESÄÄ ja eivät voi sietää syksyn harmautta ja talven kylmyyttä. Mutta jälleen kerran huomaan jo odottavani iltaisin laskeutuvaa pimeyttä ja sitä, kun voi katsella myrskysäätä sisällä peittoon kääriytyneenä. Teekupponen lämmittää kädessä ja kynttilänvalo lepattaa. Niissä hetkissä on jotain voimakasta, ja on yllättävää, että sen tunteen muistaa niin vahvasti näin kesähelteilläkin.

Musiikinrakastajana odotan syksyssä ja talvessa myös sitä, että silloin musiikkikavalkadini valtaa aina hieman sävyltään synkemmät ja lyriikoiltaan vavisuttavammat artistit. Kesällä ei tee mieli synkistellä ja musiikkikin on lähes poikkeuksetta kepeää. Syksyllä on melkeinpä ihanaa kaivaa esiin ne albumit ja biisit, jotka ikään kuin syntyvät joka vuosi uudelleen.

Tulevana syksynä tiedän kuuntelevani erästä albumia aivan varmasti. Mirel Wagner on harvinainen suomalainen artisti, jonka musiikki on sellaista, johon en ole aiemmin törmännyt. Yksinkertaista, mutta niin paljon puhuvaa.

Mitkä artistit ja kappaleet ovat teillä aina kuuntelussa syksyllä&talvella?


3 kommenttia:

  1. Minulle Owl City on ehdotonta kesämusiikkia ! Tietysti kuuntelen sitä tosi paljon talvellakin, mutta se assosioituu kesään, koskapa löysin artistin juuri ennen viime kesää ja kuuntelin Ocean Eyesiä koko kesän - tämän kesän sountrack onkin sitte ollut All Things Bright And Beuatiful, Owl Cityn uusin levy :D

    ...Hups, ei kyllä nyt vastannut oikein kysymykseen, niin, no... Talvella ainaki love songit menee ihan tuosta vaan ja kuuntelen ehkä enemmän musiikkia jonka tunnen jo, kesällä taas etin uutta kuunneltavaa (=

    VastaaPoista
  2. Owl City on kyllä fiilikseltään täydellistä kesään :)

    Mä oon taas huomannut, että syksyllä ja talvella löydän aina valtavan kasan uusia artisteja, joita alan kuuntelemaan kun sit taas kesällä kuuntelen listahittejä ja jo valmiiksi tuttuja biisejä. Eli vähän päinvastoin kun sulla :D

    VastaaPoista
  3. Löysin itekkin ton Mirel Wagnerin kun kaverin työkaveri oli randomisti linkittäny ja rakastuin heti :)
    Synkemmäks/haikeemmaks toi musiikki syksyllä menee kun kesällä itekkin kuuntelen sit enemmän jtn listahittejä :P

    VastaaPoista