tiistai 12. heinäkuuta 2011

good times

Arvatkaa, mikä on hienoa. Se tunne, kun tiedät, mitä olet tekemässä, mihin olet menossa ja oot vieläpä tyytyväinen siihen kaikkeen. Muhun iski sellainen tunne tänään. On kuin olisin kliseisesti löytänyt sisäisen rauhan. Ajatukseni ovat selkeitä ja mieli levollinen.


Tämä tunne saapui siitäkin huolimatta, että oon sattumalta päätynyt tähän tilanteeseen. Vuosi sitten pääsin sattumalta opiskelemaan ainetta, joka ei varsinaisesti kiinnostanut. Nyt en osaisi kuvitella itseäni muualle. Opiskelu on muuttunut koko ajan kiinnostavammaksi. Päädyin myös sattumalta asumaan kaupunkiin, joka ei kiinnostanut. Mutta oon nauttinut olostani täällä ja pidän kyseisestä kaupungista todella paljon.

weheartit
 Sattumalta sain myös täksi kesäksi työpaikan, jossa olen osoittanut olevani oikeasti hyvä. Sen vuoksi saattaa ensi kesällekin olla ainakin yksi varma työpaikka. Myös mahdottomilta tuntuneet unelmat alkavat saada piirteitä siitä, että niitä voisi realistisestikin toteuttaa. 


Kel' onni on, se onnen kätkeköön. Tästä ohjeesta huolimatta uskallan sanoa: OLEN ONNELLINEN. Toivottavasti lohtua tuo muillekin se, että onnellisuutta voi tuntea, vaikka päätyisikin odottamattomaan tilanteeseen ja kaikki ei menisikään suunnitelman mukaan.

3 kommenttia: