Heipähei!
Tästä se alkaa siis. Tähän blogiin ajattelin puheripuloida parhaaksi näkemälläni tavalla, sensuroimatta ja raakana. Asioiden kaunistelu on ei vain helvetin turhaa vaan myös ihmisen aitoutta asteittain kadottavaa toimintaa. Toivon, että saisin aikaan keskustelua aiheesta kuin aiheesta, joten lukija, ethän epäile kommentoi-nappulan kohdalla! Koska kyseessä on blogin ensimmäinen teksti, olisi varmaan aiheellista paljastaa joitakin faktoja tekstiä naputtelevasta neidistä.
Olen parikymppinen ja asustelen tällä hetkellä yksinäni pikkuruisessa yksiössä eräässä kaupungissa. Opiskelen joka vuosi aina syksystä kesän korville. Sitä on tullut harrastettua viimeiset kolmetoista vuotta monipuolisin tuloksin. Ja sitä tulen harjoittamaan tulevaisuudessakin vielä monen monta vuotta. Enkä ole laisinkaan katkera, vaan mieluummin opiskelen pitkään kunnes Tiedän, kuin päädyn työhön, jossa en nauti olostani.
Intohimoa tunnen muun muassa musiikkia, ystäviä, kesää, ruokaa, perhettäni, elokuvia, juhlimista, miehiä, nauramista, kirjoittamista, matkustelua, ihastumista, juustoja, muotia, tekstailua, läpänheittoa ja kynsilakkoja kohtaan. Vaikka rakastan muotia ja siitä keskustelua, tähän blogiin en ajatellut päästää yhtään pärstäkuvaani. Haluan pitää tämän niin sanottuna asiantäyteisempänä blogina, enkä kuvagalleriana.
Musiikkimaustani haluan sanoa pari sanaa lisää, sillä musiikki on mulle kuin hengitystä. Rakastan klassikoita, Lady Gagaa, listahittejä, kasarisoundeja ja tunteikkaita tulkitsijoita. Voi olla, että musiikkimakuni pääsee täällä tavalla tai toisella valloilleen.
Rakastan elämää ja sen elämistä. Paskimmissakin tilanteissa on aina puolensa, ja oon ehdottomasti sitä mieltä et elämä pitää elää täysillä. Kerran täällä vain ollaan ja life is too short. Noihin kliseihin uskon sataprosenttisesti. Tiedostan erittäin hyvin eläväni elämäni parasta aikaa. Oon aikuinen, mutta silti nuori. Koko mun elämä on mun käsissä. En oo velvollinen vielä kenellekään muulle. Voin tehdä sillä mitä haluan! Se tunne on mahtava, mutta myös pelottava. Ja äärimmäisen lohdullinen. Jos mokaa, peli ei oo silti pelattu.
Tämä riittänee tällä kertaa. Pysykää kuulolla!
[KAIKKI KUVAT WEHEARTIT.COM]




kannatan, että laitat blogiin itse ottamia kuvia, koska niille tulee yleensä enemmän lukijoita. :) mutta teksti on kyllä kivaa luettavaa. ;)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! =) Taidat kyllä olla oikeassa sen suhteen..
VastaaPoista